Aktorista osaajaksiAktorista osaajaksi -projekti toteutetaan ajalla 1.3.2010 - 28.2.2012 ja sitä rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus sekä Kotkan ja Haminan kaupungit.
Projektin päämääränä on asiakkaan osaamisen ja kykyjen tiedostaminen sekä näkyväksi tekeminen, jonka myötä asiakkaiden mahdollisuudet työllistyä avoimille työmarkkinoille paranevat.Projektin tavoitteena on: 1. luoda malli asiakkaan osaamiskirjon tunnistamiseen, 2. saattaa asiakkaat työhön avoimille työmarkkinoille.
Projektin kohderyhmä muodostuu mm. sellaisista työttömistä työnhakijoista, joilla alanvaihto on ajankohtaista esimerkiksi terveydellisistä syistä tai jotka ovat irtisanottu tai irtisanomisuhan alla ja ovat näin ollen alanvaihdon tai uudelleenkoulutuksen tarpeessa. Lisäksi projektin asiakaskuntaan lukeutuvat myös pohjakoulutuksen saaneet mutta vähäisen työkokemuksen omaavat henkilöt (kuten pitkään kotiäitinä olleet) ja sellaiset maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joilla on kotimaassa hankittu tutkinto, mutta tietoa osaamisen vastaavuudesta suomalaisten tutkinto- ja osaamisvaatimusten kanssa on niukasti.
Projektin konkreettisina toimenpiteinä tehdään mm. eri ammattialojen vaativuus ja osaamisselvittelyä sekä testataan ja kehitetään Imba-Melba – työkyvynarviointimenetelmän käyttöä.
Lisätietoja projektista antavat:
Projektipäällikkö Merja Nätkinniemi
p. 044 777 0372
merja.natkinniemi@sotek.fi
tai
Asiakasohjaaja Marjo Jokipii
p. 044 777 0373
marjo.jokipii@sotek.fi
Projektin toiminta sijaitsee Karhulassa osoitteessa: Vesivallinaukio 5 C, 48600 KOTKA.


|