
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus on tarkoitettu työikäisille mielenterveyskuntoutujille, joiden tavoitteena on työelämään tai koulutukseen siirtyminen. Työhönvalmennus on KELA:n kustantamaa ja standardoimaa ammatillista kuntoutusta, jossa lähtökohtana on kuntoutujan oma motivaatio ja sitoutuminen yhdessä asetettuihin tavoitteisiin työelämään tai opiskelemaan pääsemiseksi.
Työhönvalmennuksen tarkoituksena on kehittää ja edistää kuntoutujan elämänlaatua, työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksia sekä työssäkäyntivalmiuksia yksilöllisten suunnitelmien mukaisesti. Työhönvalmennukseen hakeutuvalla tulee olla riittävät elämänhallintataidot ja säännöllinen hoitosuhde psykiatriseen yksikköön.
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksen kokonaispituus on enintään 240 valmennuspäivää eli noin 12 kuukautta. Työhönvalmennuksen aikana työskennellään sekä säätiön toimipisteissä että säätiön ulkopuolella. Säätiön ulkopuolisen työharjoittelun pituus on vähintään 60 vuorokautta. Valmennuspäivien lisäksi on mahdollisuus seurantapäiviin tai seurantakäynteihin yksilöllisen tarpeen mukaan, niiden tavoitteena on tukea ammatillisen jatkosuunnitelman toteutumista. KELA maksaa työhönvalmennuksen aikana kuntoutusrahaa ja työhönvalmennuspäivään sisältyy lounas sekä kahvit.
Työhönvalmennukseen sisältyy:
- Yksilöllinen kuntoutussuunnitelma
- Yksilöohjaus
- Työelämävalmiuksien selvittäminen ja edistäminen
- Työnteko Sotek-säätiön toimipisteissä ja avoimilla työmarkkinoilla
- Ryhmätoiminta ja sosiaalisten taitojen kehittäminen
- Tutustumiskäynnit
- Kodin ulkopuoliseen toimintaan tukeminen
Työhönvalmennukseen hakeutuminen:
- Valintaprosessi alkaa alkukartoituksella Sotek-säätiöllä; voit ottaa itse ja/tai oman työntekijän kanssa yhteyttä Sotek-säätiön kuntoutusyksikkö Resiinan kuntousohjaajiin. Mukaan alkukartoitukseen tarvitset B-lausunnon tai kopion siitä sekä oman työntekijän kanssa tehdyn suunnitelman työhönvalmennuksen tavoitteista.
- KELAan tulee toimittaa ammatillisen kuntoutuksen hakemus ja lääkärin arvio ammatillisen kuntoutuksen tarpeesta (B-lausunto).
- Em. alkukartoituksen ja kuntoutushakemuksen perusteella kuntoutustyöryhmä valitsee kuntoutujat työhönvalmennukseen. Kuntoutuspäätöksen tekee KELA.
Lisätietoja:
Vastaava kuntoutusohjaaja Virpi Koskela
puh. 044 777 0360
e-mail: etunimi.sukunimi@sotek.fi
Kuntoutusohjaaja Tarja Järvelä
puh. 044 777 0369
e-mail: etunimi.sukunimi@sotek.fi
|