Yhteisötyönohjaaja ja projektipäällikkö Olli Laakso kertoo asiantuntijablogikirjoituksessaan työnohjauksesta.
Olen Olli Laakso ja valmistunut yhteisötyönohjaajaksi vuonna 2010 Jyväskylän koulutuskeskuksesta. Ensimmäisen kerran tutustuin työnohjaukseen vuonna 1999, kun aloitin työni Kymenlaakson erityshuollon kuntayhtymässä. Uuden yksikön kehittämiseen kuului säännölliset työnohjaukset ja myös yhteiset koulutukset yhteisöllisyyden kehittämiseksi kuntayhtymässä.
Jyväskylään lähdin ensin opiskelemaan yhteisöhoidon koulutusta 2003–2005 ja se ajattelu istui täydellisesti omaan ajatteluuni siitä, miten töitä pitää tehdä. Useasti työnohjauksissa huomasin ajattelevani, että miten itse toimisin erilaisissa tilanteissa, jos olisin työnohjaajan tilalla. Siitä lähti ajatus, että joku päivä haluan olla työnohjaaja. Se mahdollisuus toteutui vuonna 2009, kun aloitin opiskeluni uudestaan Jyväskylässä. Nyt lähes kymmenen vuotta työnohjauksia tehneenä moni asia on muuttunut yhteiskunnassa, mutta edelleen näen työnohjausten suuren merkityksen yhtenä työhyvinvointia parantavana keinona.
-elä jokainen päivä kuin se olisi ensimmäisesi-
Työnohjaus nimenä voi johtaa harhaan, koska tarkoitus ei ole ohjata kenenkään työntekoa tai opettaa ketään tekemään töitä. Ajattelen, että tavoitteena on enemmänkin työryhmän yksilöiden kehittyminen ihmisinä, mikä vaikuttaa koko työryhmään positiivisesti. Jokainen työntekijä kasvaa ihmisenä työnohjausprosessin aikana ja työnohjaus voi kestää useita vuosia saman ohjaajan kanssa.
Työnteon tahti yhteiskunnassa on vuosien saatossa vain kiihtynyt ja aikaa kehittämiselle ja yhdessä pohtimiselle on entistä vähemmän. Työnohjaukset ovat tavallaan työryhmien pysähtymisen paikkoja, jotka on suunniteltu etukäteen. Ne ovat aikoja, jolloin on hyvä katsoa yhdessä mennyttä aikaa ja suunnitella tulevaisuutta.
Työnohjaaja on valmentaja, mutta liiallinen tietämys ohjattavien substanssiosaamisesta voi olla jopa haitallista. Työnohjaus on aina organisaation ulkopuolisen henkilön ammatillista tukea ja sillä ei ole tarkoitus konsultoida työyhteisöä.
Koen itse työnohjauksissa toimivani peilinä ohjattaville. Palautan kysymyksen takaisin kysyjälle tai teen vastakysymyksen, jotta hän voi pohtia asiaa uudestaan. Tällä toimintatavalla uskon ihmisen löytävän juuri itselleen sopivan vastauksen. Sitoutuminen asiaan on paljon suurempi silloin, kun ohjattava itse sen oivaltaa kuin silloin, kun vastauksen saa valmiina. Pyrin työnohjaajana herättämään työryhmässä pohdintaa, väittelyä, ihmettelyä ja lopulta saavuttamaan yhteisiä näkemyksiä kokonaisuuksista.
Erilaisuuden hyväksyminen on työryhmissä välttämätöntä, jos pyrkimyksenä on toimiva ja hyvinvoiva työyhteisö. Työnohjauksien avulla opitaan tuntemaan toiset työntekijät ja johtajat paremmin, ja sitä kautta voidaan oppia ymmärtämään paremmin toisten tapoja toimia erilaisissa tilanteissa.
-toimin tänään niin, että huominen minäni kiittää siitä-
Näen kilpailun työntekijöiden välillä lisääntyneen työyhteisöissä, ja se vähentää avoimuutta, rehellisyyttä ja yhteisten tavoitteiden toteuttamista työryhmissä. Työryhmätyöskentely on joukkuelaji ja joukkueet tarvitsevat jokaisen pelaajan parhaan osaamisen käyttöönsä. Jokaisella työpaikalla olisikin hyvä luoda yhteiset pelisäännöt, joita on myös hyvä tarkastella säännöllisin väliajoin. Mikä työpaikalla on hyväksyttävää ja mitkä asiat eivät ole. Mitä odotetaan avoimuudelta?
Hyvin usein minuun ollaan yhteydessä siinä vaiheessa, kun työyhteisöissä on kasaantunut puhumattomia asioita ja koetaan, että ollaan umpikujassa. Toivoisin työnantajien ajattelevan työnohjausta enemmänkin valmennuksena, ennakoivana toimintana, joka pitää työntekijät huippuvireessä. Eihän huippu-urheilijakaan ota valmentajaa vasta kilpailujen jälkeen.
Työnohjaus olisi hyvä nähdä prosessina, jossa kehitetään työtä kohti tavoitteita. Työryhmien kriisit kuuluvat eri kehitysvaiheisiin ja säännöllisellä työnohjauksella niitä voidaan ennakoida ja ymmärtää paremmin.
Useasti työnohjauksien ensimmäisillä kerroilla koetaan, että kyllä me puhutaan, ollaan avoimia, rehellisiä ja yhteishenki on hyvä. Puhumattomuus on kuitenkin työryhmien suurin haaste ja se on läsnä lähes jokaisessa työryhmässä, joita olen ohjannut. Usein ongelmia tulee väärinkäsityksistä, joten on tärkeää välttää tulkintaa. Kun työtoveri tai esimies sanoo jotakin mielestäsi outoa, älä spekuloi, vaan kysy ja tarkenna.
-onko jotakin mistä minun tulisi luopua, jotta pääsen eteenpäin?-
Uskon siihen, että jokainen ihminen haluaa olla paras versio itsestään omassa elämässään. Meidän jokaisen elämässä työ on iso osa arkea, joten eikö silloin myös työssä jokaisen pitäisi pyrkiä parhaaseen versioonsa itsestään? Ota siis vastuu itsesi kehittämisestä ihmisenä ja älä oleta, että sen tekee joku muu sinun puolestasi. Pitää muistaa, että meillä on vapaus valita, miten elämme elämämme. Meillä jokaisella on varmasti aina varaa parantaa ja elämä on juuri siksi niin kiinnostavaa, että aina voi oppia uutta.
-oma polku on paras mahdollinen-