Sotek on laajentanut toimintaansa itäisellä Uudellamaalla

Sotek on laajentanut toimintaansa itäisellä Uudellamaalla

Sotek-säätiön uusi toimipiste Pajatti aloitti toimintansa joulukuussa Porvoossa.

Porvoon Tarmolassa, Pajatie 6:ssa sijaitseva Pajatti aloitti toimintansa 1.12.2022. Se on työtoimintayksikkö, jossa Sotek järjestää työ- ja toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää toimintaa kuntouttavan työtoiminnan ja vammaispalvelun asiakkaille, joita on yksikössä tällä hetkellä reilut 50.

 

–Asiakkaat tekevät Pajatissa kokoonpanotehtäviä ja esimerkiksi erilaisia pienimuotoisia tekstiilitöitä ja kiinteistönhoitotehtäviä sekä puupuolen tehtäviä, kehittämispäällikkö Katri Arvila Sotek-säätiöstä luettelee.

 

Uuden yksikön avaaminen eteni vauhdikkaasti, sillä varmistus yksikön toimijan vaihdoksesta Uudenmaan Vammaispalvelusäätiöstä Sotek-säätiöön tuli vain noin kaksi viikkoa ennen kuin viestikapulan oli tarkoitus siirtyä säätiöltä toiselle.

 

–Entisen Duunitalon, eli nykyisen Pajatin, toiminta tuli meille hieman sattuman kautta, mutta se sopi kuitenkin hyvin meidän ideologiaamme ja palvelutarjontaamme, Sotek-säätiön toimitusjohtaja Marjo Jokipii sanoo.

 

Elokuussa 2022 Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön hallitus päätti lopettaa Duunitalon toiminnan. Päätöksen jälkeen Vammaispalvelusäätiöltä oltiin Sotekiin yhteydessä. Toiminta Duunitalona päättyi marraskuun 2022 viimeinen päivä ja joulukuun ensimmäisenä päivänä Sotek hyppäsi puikkoihin. Asiakkaiden hyvinvoinnin takaamiseksi toimintaa ei haluttu edes hetkellisesti katkaista toimijavaihdoksen takia.

 

Sotek on tehnyt sopimuksen palvelun tuottamisesta Porvoon kaupungin kanssa, ja vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa sopimusosapuoleksi kaupungin tilalle vaihtui Itä-Uudenmaan hyvinvointialue.
 

Itä-Uudellamaalla toimintaa neljässä eri toimipisteessä

Porvoon lisäksi Sotek-säätiöllä on toimipisteitä Kotkassa, Haminassa ja Loviisassa. Itäisellä Uudellamaalla on neljä toimipistettä: Pajatti, Goodwill Porvoo, Kokoonpano Porvoo ja Sotek Loviisa. Loviisan toimipiste on keskittynyt pääsääntöisesti kuntouttavaan työtoimintaan. Porvoon Kuninkaanportin kauppakeskusalueella sijaitsevat Goodwill Porvoo ja kokoonpanon toimipiste tarjoavat paikallisille työtä etsiville ja haastavassa työmarkkinatilanteessa oleville ihmisille kuntouttavan työtoiminnan lisäksi työkokeilu-, palkkatukityö- ja työssäoppimispaikkoja. Goodwill Porvoossa on myös mahdollista suorittaa ammatillisen tutkinnon osia käytännönläheisesti työelämässä oppien.

 

Loviisan toimipisteessä muun muassa otetaan vastaan ja käsitellään Goodwill®-lahjoituksia, tehdään kiinteistönhoidon tehtäviä ja pienteollista alihankintatyötä. Goodwill Porvoo on kierrätysmyymälä, jossa myydään lahjoituksena vastaanotettuja esineitä, tekstiilejä ja huonekaluja. Valmentautujille myymälässä on tarjolla erilaisia kierrätysmyymälän tehtäviä kassatyöstä kuljetukseen. Kokoonpano Porvoossa valmentautujilla on mahdollisuus tehdä erilaisia kokoonpano- ja pakkaustöitä, kuten teollisuuden osakokonaisuuksien kokoamista ja kuluttajatuotteiden pakkaamista.

 

Pajatin yhteystiedot löydät täältä: www.sotek.fi, selaa etusivua alaspäin Työtoimintayksikkömme-osioon ja klikkaa auki Pajatin esittely.