white-logo.png

Vuosikertomus 2017

Toimitusjohtajalta


image

MARJO JOKIPII

Muutosten vuosi

Sotek-säätiön vuotta 2017 voi kuvailla muutosten vuodeksi, jonka aikana tehtiin paljon tulevaisuuteen suuntautuvia sekä sisällöllisiä että strategisia linjauksia. Vaikka kolmastoista toimintavuosi oli taloudellisesti haastava, onnistui Sotek-säätiö perustehtävässään erinomaisesti. Palvelujen piirissä oli vuoden aikana yhteensä 934 henkilöä ja asiakaspäiviä kertyi yhteensä merkittävät 76 709 päivää. Vuoropuhelu ja tiivis yhteistyö eri kumppaneidemme kanssa jatkui tiiviinä koko vuoden sekä erilaisten kehittämishankkeiden että perustoimintojemme suunnittelun ja toteutuksen saralla.

Sotek-säätiön arvot: jatkuva parantaminen, muutoskyky, ihmisten arvostaminen sekä yhdessä tekeminen ja yhdessä kehittäminen ovat toimineet ohjenuorana kaikessa toiminnassamme. Ne ovat näkyneet toimintasuhteessamme asiakkaisiin, henkilökuntaan sekä keskeisiin vuorovaikutus- ja sidosryhmiin. Arvojemme avulla olemme onnistuneet luomaan yhä vahvemman ja uskottavamman mielikuvan lämminhenkisestä, välittävästä ja asiantuntevasta säätiöstä ja sen toiminnasta.

Tie yhteiskunnalliseen osallisuuteen, työntekoon ja mielekkääseen arkeen toteutuu, kun ihmisille tarjotaan heidän yksilöllisiä tarpeitaan vastaavia mielekkäitä ja merkityksellisiä palveluita. Sotek-säätiöllä on ollut tärkeä rooli tässä työssä. Sotek-säätiö on tarjonnut päivittäin mahdollisuuksia sadoille eri ihmisille, joiden elämään olemme halunneet tuoda sisältöä mielekkään tekemisen, työn tai kouluttautumisen kautta. Tämä antaa aihetta ylpeyteen siitä työstä, jota olemme onnistuneesti tehneet toimialueemme ihmisten auttamiseksi, mutta samalla on syytä myös nöyryyteen, sillä voimme todeta, että meidän tulee jatkossakin pystyä kehittämään sekä palveluitamme että toimintatapojamme auttaaksemme asiakkaitamme yhteiskunnallisten haastaneiden edessä. Osaava ja hyvinvoiva henkilökunta on näin ollen ollut ja tulee myös tulevaisuudessa olemaan säätiön elinvoimaisuuden ehto ja tärkeä voimavara, jonka merkitystä ei voi tässäkään yhteydessä liiaksi korostaa.

Lopuksi haluan vielä nostaa keskiöön ajatuksen osallisuudesta. Osallisuuden edistäminen on yksi merkittävimpiä syrjäytymisen ehkäisyn keinoja ja toiminut aina vahvana perustana Sotek-säätiön toiminnan toteuttamisessa. Ajoittain on tärkeää, kaikkien lukuisten toimintoihin kohdistuvien muutospaineiden ja kilpailutusten edessä, todella pysähtyä miettimään sitä, mikä on säätiön perustehtävä, miksi Sotek-säätiö on olemassa. Vastaus on hyvin selkeä; Sotek-säätiö on olemassa toimintamme kohderyhmiä varten. Tähän viitaten haluan korostaa sitä, kuinka olen voinut vuoden 2017 aikana ilokseni todeta, miten säätiön eri palvelulinjoilla on huomioitu asiakkaiden tarpeita ja toiveita sekä konkreettisesti vahvistettu heidän osallisuutensa tunnetta kehittämällä palveluiden sisältöjä yhdessä heidän kanssaan. Vuoden aikana olemmekin saaneet kuulla useita koskettavia onnistumistarinoita, joista muutamia esitellään myös tässä vuosikertomuksessa.

Haluan erityisesti kiittää kaikkia meidän työntekijöitä ja asiakkaita vuodesta 2017, mikä oli monella eri tavalla merkityksellinen ja toimintojen tunnuslukujen valossa onnistunut. Yhdessä olemme osoittaneet omistautuneisuutta työllemme, asiakkaillemme, sidosryhmillemme, toimintojamme jatkuvasti kehittäen. Yhdessä olemme enemmän. Kiitos!

Marjo Jokipii
Toimitusjohtaja

Sotek-säätiö sr

Vuonna 2004 perustettu Sotek-säätiö sr tuottaa yksilöllisiä, monipuolisia ja laadukkaita palveluja vaikeasti työllistyville yli kymmenen vuoden kokemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. Toimimme vastuullisesti ja asiakaslähtöisesti, kehitämme palvelujamme ja toimintaamme yhteistyössä toimintaympäristöjemme kanssa. Palvelujemme kohderyhmiä ovat muun muassa pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset, kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat, maahanmuuttajat ja ammatillista koulutusta vailla olevat nuoret.

Arvomme


image
Jatkuva parantaminen

Google Inc.

Olemme kehittämismyönteisiä, keräämme palautetta ja sen pohjalta kehitämme toimintaa suunnitelmallisesti ja aktiivisesti yhdessä asiakkaidemme kanssa.

image
Muutoskyky

Envato Inc.

Toimimme aktiivisessa vuorovaikutuksessa toimintaympäristömme kanssa. Joustavalla asenteella ja työskentelyllä vastaamma parhaalla tavalla yhteistyökumppaneidemme toiveisiin ja palveluun kohdistuviin muutostarpeisiin.

image
Ihmisten arvostaminen

Apple Inc.

Asiakkaiden, työtovereiden ja yhteistyökumppaneiden kunnioittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kuuntelemme, mahdollistamme, tuemme ja luotamme vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja verkostojemme kanssa.

image
Yhdessä tekeminen, yhdessä kehittäminen

Envato Inc.

Avoin, keskusteleva ja salliva työilmapiiri sekä osaamisen monipuolinen hyödyntäminen antavat vahvan pohjan yhdessä tekemiselle ja yhdessä kehittämiselle.

Syksyllä 2017 kuvasimme uuden markkinointivideon

Syksyllä 2017 kuvasimme uuden markkinointivideon

Avainluvut



Vuosi 2017 oli kolmastoista kokonainen toimintavuosi. Vuosi oli taloudellisesti haastava ja tulos painui miinukselle.

Kokonaistuotot

2017

6,17 M€

2016

5,81 M€

2015

5,77 M€

Tulos

2017

−117 094 €

2016

86 280 €

2015

87 782 €

934

(2016: 818)

Asiakkaat

114

(2016: 110)

Henkilökunta

73

(2016: 67)

Toimihenkilöt

41

(2016: 43)

Asiakastyöntekijät

white-logo.png

76709

(2016: 70036)

Asiakaspäivät

Toiminta 2017


gwmyymala.jpg
Goodwill
tulevaan_piparit.jpg
Projektipalvelut
tukipalvelut.jpg
Tukipalvelut
metalli.jpg
Työllistämispalvelut
Kokoonpano2.jpg
Valmennus-, koulutus- ja kuntoutuspalvelut
verajenna.jpg
Vammaispalvelut

Työ on voimavara

Poimintoja


Keula_valmis_sibeliuspuiston_bussi.png
Oct 12, 2017 12 Comments
Entisöintiä

Kotkan Sibeliuksenpuiston linja-auto entisöitiin Sotek-säätiön Remppa-pajalla. Lopputuloksessa pyrittiin saamaan mahdollisimman samanlainen alkuperäisen kanssa ja se maalattiin kotkalaisen liikennöitsijän Onni Vilkkaan väreihin.

janikset.jpg
Oct 12, 2017 12 Comments
Pihapäivä Poitsilassa

Sotekin Poitsilan toimipisteessä vietettiin keskiviikkona 13.9. pihapäivää, kun Hembölen kiertävä kotieläinpiha saapui ilahduttamaan asiakkaita. Pihamaalla nähtiin mm. koiria, minisika, aasi, poni, kaneja sekä vuohi. Halukkaat pääsivät myös kuvauttamaan itsensä eläimien kanssa.

noin5ottelu.jpg
Oct 12, 2017 12 Comments
Noin 5-ottelu

Sotek-säätiö järjesti syyskuussa yhteistyökumppaneilleen leikkimielisen Noin 5-ottelun, jossa kamppailtiin hullunkurisissa lajeissa.

Uusien_alkujen_festarit_aita.jpg
Oct 12, 2017 12 Comments
Uusien alkujen festarit

Sotek oli mukana tiistaina 3. lokakuuta Yhteisötalo Messissä järjestetyillä Uusien alkujen festivaaleilla. Tapahtuma oli suunnattu työnhakijoille, jotka pääsivät tutustumaan erilaisiin työllistymis- ja koulutuspolkuihin.

gw_verkkokauppa.jpg
Oct 12, 2017 12 Comments
Goodwill-verkkokauppa

Goodwillin toiminta laajeni verkkoon, kun syksyllä avattiin Goodwillin oma verkkokauppa osoitteeseen www.goodwill.fi.

Resiinan_valokuvanayttely.JPG
Oct 12, 2017 12 Comments
Liikkuva valokuvanäyttely

Sotekin Resiina-ryhmä järjesti tiistaina 12. joulukuuta Koskenrinteen Karhula-kodin asukkaille mukavan iltapäivähetken liikkuvan valokuvanäyttelyn merkeissä.

Työntekijämme kertovat


  • jani_molander_640.jpg

    Jani Molander

    Asiakastyöntekijä
    Goodwill


  • toni_piispa_640x460.png

    Toni Piispa

    Työharjoittelija
    Nelonen


  • Pekka_Rasanen_Sotek_640x460.jpg

    Pekka Räsänen

    Vastaava työvalmentaja
    Linnoitus


  • image

    Katja Huumo

    Myymäläpäällikkö
    Goodwill Porvoo


  • minna_labbas_640x460

    Minna Labbas

    Projektityöntekijä, Avittaja
    Myötätuuli


Katsaus tulevaan

Säätiön toimintavuodesta 2018 odotetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti edellisvuotta maltillisempaa.

***

Edellisenä vuonna alkanut kansantalouden kasvu vaikuttaa edelleen positiivisesti toimintaan.

***

Sote-uudistusta sekä vuoden 2019 alusta Kymenlaakson alueella starttaavaa kuntayhtymämallia seurataan tiiviisti ja pyritään osallistumaan aktiivisesti kehittämistyöhön.

***

Kierrätysliiketoimintaa kehitetään kustannustehokkaammaksi sekä pyritään löytämään uusia kumppanuuksia Goodwill-konseptin laajentamiseen.

Yhteystiedot



OSOITE:
Eteläinen Karjalantie 5
48600 Kotka


VAIHDE:
+358 44 777 0409