Minna, 39, on mielenterveyskuntoutuja, joka tuli huhtikuussa 2023 Sotekin Pajatin yksikköön kuntouttavaan työtoimintaan. Hän on edennyt kuntoutumisen polullaan Sotekilla kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeilun kautta palkkatukityöhön, Pajatin apuohjaajaksi.
Sotekin kehittämisjohtaja Katri Arvila kertoo tuoreessa Sotek-podi-jaksossa kymmenvuotisesta urastaan Sotekilla, oivalluksistaan ja siitä, mikä Sotekissa on pitänyt otteessaan vuodesta toiseen. Kuuntele nyt!
Goodwill Karhula ehti tulla hyvin tutuksi Janne Kaasalaiselle, 47, lähes kahden ja puolen vuoden valmennusjaksolla, jota hän kuvailee opettavaiseksi, ja jonka aikana kassatyöskentelyfobia katosi.
Jere (nimi muutettu) yllätti erityisesti itsensä, kun ensi alkuun piilossa työskentelyä toivonut mies tykästyikin asiakaspalvelutehtäviin ollessaan valmennusjaksolla Goodwillissä.
Näin toteaa kotkalainen Riitta Tuokko, 68, joka kävi helmi‒maaliskuussa pitkän Digimotivaattori-kurssin. Hän kokee, että kurssi on tuonut aimomäärän ymmärrystä digiasioita kohtaan.
Laura Posti tuli perhevapaalta Sotekille, Goodwilliin, työkokeiluun testaamaan, miten työelämään paluun ja perhearjen yhteensovittaminen onnistuu. Hän löysi työkokeilun aikana oman alansa töitä ja aloittaa uudessa työssään tammikuussa 2023.