Ella sai Sotek-säätiöltä tukea matkallaan kohti työelämää. Nyt hän on työllistynyt kaupan alalle ja saa tehdä työtä josta hän pitää.
Sotek-säätiön laatutavoitteet ovat: erinomainen asiakaskokemus, NPS vähintään 30, ja erinomainen työntekijäkokemus, eNPS vähintään 30. Tavoitteiden saavuttamista seurataan säännöllisillä kyselyillä. Myös opiskelijakokemusta seurataan omalla, opiskelijoille ja harjoittelujen ohjaajille osoitetulla kyselyllään. Tässä jutussa käymme läpi vuodelta 2025 tähän mennessä saatuja tuloksia.
Torstaina 12.6. vietettiin Avittajan videotyökalun julkistustilaisuutta Sotekin Valmennustalo Tikiksessä, Kotkassa. Videon avulla vastataan kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen, jota lisääntynyt sosiaalinen jännittäminen ja ahdistuneisuus nuorten parissa ovat luoneet.
Alko näyttää tärkeää esimerkkiä palkatessaan täsmätyökykyisiä palvelukseensa. Työyhteisön monimuotoisuuden lisääminen on kirjattu yrityksen strategiaan. Tätä kautta ja Sotekin tukemana myös JJO (nimimerkki) pääsi töihin Alkoon.
Sotek tukee toimihenkilöidensä ammattitaitoa vahvistavaa opiskelua ja kannustaa heitä täydennyskouluttautumaan. Sotekin Digimotivaattori-hankkeen projektipäällikkö Piia Talvitie kertoo videolla omasta opiskelustaan työn ohella.
Sara Piirainen opiskelee sosionomiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa, Kotkassa, ja käynnissä on ensimmäinen opiskeluvuosi. Hän oli Sotekilla, Valmennustalo Nelosessa, seitsemän viikon mittaisessa harjoittelussa maalis‒huhtikuussa.
Kuntoutumisen polku voi olla joskus kivinen, mutta kuitenkin eteenpäin vievä ja toivoa antava. Alkujaan Pajatin asiakas ja sittemmin samaisen yksikön apuohjaajaksi siirtynyt Minna kirjoittaa blogitekstissään, miten hänen kuntoutumisen polkunsa on edennyt Sotekilla.
Sanni yhdessä Sotek-säätiön työhönvalmentajan kanssa osallistui keskiviikkona 7.5.2025 Vates-säätiön koordinoimaan Job Shadow Day -päivään. Päivän kautta vaikeammin työllistyvä pääsee kurkistamaan unelmiensa työhön.
Minna, 39, on mielenterveyskuntoutuja, joka tuli huhtikuussa 2023 Sotekin Pajatin yksikköön kuntouttavaan työtoimintaan. Hän on edennyt kuntoutumisen polullaan Sotekilla kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeilun kautta palkkatukityöhön, Pajatin apuohjaajaksi.
Sotekin kehittämisjohtaja Katri Arvila kertoo tuoreessa Sotek-podi-jaksossa kymmenvuotisesta urastaan Sotekilla, oivalluksistaan ja siitä, mikä Sotekissa on pitänyt otteessaan vuodesta toiseen. Kuuntele nyt!